Aavikkosoturit III

Helmin uudet vaatteet

Eisenhorn matkasi Kolmen Kypärän Hallista suoraan Helmin temppeliin. Temppeli oli ulkoa rujon näköinen, olihan se kärsinyt kovasti historian saatossa. Sisällä huokui kuitenkin Helmin lämpö ja suojelu. Eisenhorn saapui juuri aamupäivän hartauden aikaan ja huomasikin melkoisen määrän ihmisiä kuuntelemassa papin saarnaa. Samalla hetkellä hänen silmänsä kohdistuivat etupenkille, jossa hänen yllätyksekseen istui Bert. Hiljaisin askelin, saarnaa keskeyttämättä hän istahti Bertin viereen ja nyökkäsi hänelle ystävällisesti. Bert huomasi Eisenhornin ja hymyili takaisin, minkä jälkeen hän jälleen hiljentyi saarnaan.

“En tiennytkään, että olet uskovainen mies.” Eisenhorn sanoi hiljaa Bertille katse kohdistettuna eteenpäin.

“Mhmm, tämä on hyvä paikka hiljentyä toisinaan.” Bert mutisi hiljaksiin.

“Aivan.” Eisenhorn totesi ymmärtäen yskän ja hiljentyi itsekin kuuntelemaan saarnan loppuun.
Saarna oli Helmiläiseen tyyliin melko tavanomainen. Taustalla kolme naista kuorossa veisasivat kauniisti taustalla kappaleita, jotka eivät kuitenkaan olleet Eisenhornille tuttuja, olihan hän kaukaa etelästä. Saarnan loputtua pappi kertoi kaikille, että halukkaille olisi ruokaa suuressa salissa. Bert ja Eisenhorn menivät molemmat syömään, jolloin Eisenhorn pääsi tutustumaan paremmin Bertiin.

“Sinähän olet kaiken kokenut mies. Kertooko nimi Brachtauter sinulle mitään?"

Bert mietti hetken, minkä jälkeen hän kertoi kuulleensa nimen kerran jos toisenkin vuosia sitten. “Muistan kyllä Brachtauterit. He järjestivät ja sponsoroivat teattereita, taiteita ja mitä lie kulttuurisia aktiviteetteja. Taisin jopa kerran käydä eräässä näytelmässä, mutta siitä on jo pitkä aika.” Hän jatkoi. Eisenhorn kuunteli tarkkaavaisesti miehen puhetta. Bertin puheesta huokui kokemus ja viisaus.

“Kiitos. Muuten, satutko tietämään ketään aseseppää täältä? Tarvitsisin hieman parannusta aseeseeni.” Eisenhorn jatkoi. Bert katsoi Eisenhornin miekkaa ja totesi hyvinkin varmasti, jopa hymyillen: “Heh, minähän olin nuoruudessani yksi kaupungin taitavimpia aseseppiä, mutta…”

“Mutta mitä?” Eisenhorn kysyi häneltä.

“Mutta lopetin työskentelyn pajalla ja heitin pyyhkeen kehään sen jälkeen, kun vaimoni menehtyi. työni jäljet toivat vain tuhoa ja kauhistusta.” Bert vakavoitui. Eisenhorn katsoi häntä ja pystyi Bertin ruumiinkielestä kertomaan, että asia oli hyvinkin tärkeä miehelle. Eisenhorn pystyi aistimaan pettymyksen Bertin kasvoilta.

“Anteeksi, ymmärrän toki.” Eisenhorn lohdutti Bertiä.

Samaan aikaan saarnan pitänyt pappi lähestyi miehiä ystävällisesti. Hän ilmoitti nimekseen Breowulf ja kyseli Eisenhornilta hänen mukautumisestaan Ilinvurissa, olihan hän uusi Helmiläinen kaupungissa. Breowulf myös pyysi Eisenhornia tulemaan miehen vieraaksi oppitunnille, jonka hän pitäisi piakkoin nuorille oppilaille. Bert nyökkäsi Eisenhornille ja nousi ylös. Eisenhorn hyvästeli Bertin ja kertoi tapaavansa hänet jälleen, ol se sitten temppelissä tai Kolmen Kypärän Hallissa. Oppitunnin alkuun oli vielä hetki ja tuona hetkenä Breowulf selitti, kuinka hienoa oli saada Helmiläinen kaukaa etelästä kaupunkiin ja kuinka Eisenhorn voisi kertoa jotakin Helmiläisyydestä hänen kokemanaan.

Luokkahuoneen näköisessä tilassa istui nuoria miehiä puisilla penkeillä tarkkaavaisina. He kuuntelivat Breowulfia, hänen opetuksiaan sekä Eisenhornin kertomuksiaan Sembiasta sekä uskosta siellä. Paikalla oli myös kaksi kovanahkapanssareihin sonnustautunutta miestä, jotka vaikuttivat hyvinkin innokkailta Helmiläisiltä.

Oppitunnin päätyttyä Breowulf pyysi Eisenhornia liittymään yläkertaan, erään toisen papin luokse, asia koskisi uusien Helmiläisten saamiseksi Ilinvurissa. Eisenhorn astui kiviset portaat ylös ja meni sisään huoneeseen, joka selkeästi vaikutti papin virkahuoneelta.

“Istuudu alas, Eisenhorn. Nimeni on Zeon Tarquilleon, olen yksi vanhemmista papeista täällä. Odotamme vielä kahta toista tänne, voisitko hakea heidät, Breowulf?” Zeon sanoi. Breowulf vastasi myöntävästi ja poistui huoneesta.

“Olet näemmä kokenut paljolti matkoillasi. Nimittäin tarvitsemme apuasi.” Zeon jatkoi ja laittoi avatun kirjeen pöydälle molempien nähtäväksi: “Eräs räätäli kauppiaiden korttelissa on lähestynyt meitä henkilökohtaisesti. Viktor Carmien on hänen nimensä ja hän kertoo kirjeessään, kuinka on joutunut ongelmiin suojelusrahojen pyytäjien kanssa. Mitä kirjeestä tulkitsin, Viktor on velkaantunut pahasti näiden “suojelijoiden” vuoksi ja pelkää nyt henkensä ja perheensä puolesta. Olet varmasti kuullut, kuinka näinä aikoina rahan vuoksi kuka tahansa saattaa aloittaa uransa palkkasotilaana. Ongelma on vain näiden tapausten hallitsematon leviäminen." Eisenhorn nyökkäsi. “Avuksesi tulee kaksi Tormilaista sekä Breowulf.” Zeon sanoi, kun samaan hengenvetoon ovi aukesi ja Breowulf asteli sisään mukanaan nuo kaksi panssareihin varustautunutta nuorta miestä.

“Keskeytinkö pahasti? Tässä ovat Samuel ja Jacob.” Breowulf sanoi. “Kaikki ovat oletettavasti selvillä tehtävänannosta? Välttäkäämme verilöylyä loppuun saakka.” Hän jatkoi.

“Meidän pitäisi mennä jo valmiiksi odottamaan Viktorin luokse rahojen perään juoksevia sotilaita. Samalla näkisimme hieman paikkoja.” Eisenhorn ehdotti.

Ehdotus oli hyvä. Kesti tovin, ennen kuin Breowulf sai katetut hevosvankkurit käyttöön ja matka kauppiaiden kilta-alueelle alkoi. Vaunussa ollessaan Eisenhorn tutkiskeli nuoria Tormilaisia, jotka olivat tulleet tehtävään mukaan. Selvästikin toinen heistä katseli Eisenhornia ylöspäin, olihan hän paljon kokenut taistelija.

Oli alkuilta ja miehet olivat päässeet kilta-alueelle sisään. Kuitenkin ennen räätälin kauppaa Breowulf kuiskasi vankkureissa olleille: “Hetkinen, kaksi Kossuthilaista. Pysykää siellä.”
Kaksi vartijaa pysäyttivät vankkurit. Breowulf selitti vartijoille, että tavarana olisi avustustarvikkeitta heikompiosaisille ja että hänen tarvitsisi päästä mitä pikimmiten jatkamaan matkaansa. Toinen vartijoista epäili hieman asian todenperäisyyttä. Eisenhorn tajusi tilanteen vakavuuden kuullessaan askeleiden lähestyvän vankkureiden takaosaa. Hän myös aisti Samuelin ja Jacobin pelon heidän tarrautuessa äänettömästä aseidensa kahvoihin. Kun vartijan käsi oli jo pressun kohdalla, toinen vartijoista kuuli ääniä toisaalla, lähempänä porttia. Ote pressusta irtosi. Eisenhorn huokaisi syvään.
“Mene tarkastamaan tilanne. Ja hyvä on, sinut minä päästän matkoihisi. Älkää kuhnailko!” Vartija totesi tiukkaan sävyyn Breowulfille. Pappi kiitti, nousi vankkureihin ja matka räätälin luokse sai jatkua.

Miehet saapuivat räätälille. Rakennus oli melkoisen pitkä ja osittain kaksikerroksinen. Eisenhorn johti ryhmää, avasi oven ja katsoi sisälle. Tila ei poikennut normaalista kuin ainoastaan sillä, että tiskin takana olevalla tasolla oli pussukka, jonka sisällä erinäisiä työkaluja. Miehet jäivät tutkimaan alakertaa, kun ylhäältä alkoi kuulua ääniä sekä askeleet kohti alakertaa.
“Joku tulee alas.” Breowulf kuiskasi Eisenhornille.

“Ei hätää, minä hoidan tämän.” Eisenhorn totesi, avasi oven pienempään käytävään ja jäi odottamaan vastaantulevaa henkilöä kilpi ja miekka siistissä asennossa. Ovi avautui ja esiin astui noin keski-ikäinen mies bandana päässään sekä pieni tikari vyöllään. Selvästikään hän ei ollut Viktor.

“Seis. Laske aseesi ja poistu täältä. NYT.” Eisenhorn yritti pelotella tunkeilijan mutta hänen epäonnekseen hän haparoi maassa lojuneeseen huiviin epäonnistuen täysin yrityksessään! Mies katsoi häntä oudosti, otti askeleen taaksepäin ja sulki oven, minkä jälkeen askeleet nousivat takaisin yläkertaan, nyt tosin vauhdikkaammin.

“Nopeasti, perään! Viktor saattaa olla jo vaarassa!” Breowulf sanoi auttaen Eisenhornin ylös.

“Samuel, jää vartioimaan alakertaan. Jacob, sinä tulet mukaamme.” Eisenhorn käskytti laittaen kilpensä eteensä ja nousten portaat yläkertaan.

Yläkerrassa oli yksi odotushuone sekä ovi, jonka takaa kuului monen ihmisen äänet. Eisenhorn pamautti oven auki ja näki pöydän ympärillä kolme miestä sekä pahoinpidellyn vanhemman miehen istuvan. Pöydällä lojui joitakin kultapaloja.

“Kappas, Viktor, olet pyytänyt oikein Helmiläisiä apuun? Eikö meidän apu kelvannut sinulle, EIKÖ?!” Rikollisten johtaja puhui kovaan ääneen. “Yksikin askel, soturi, ja Viktor on yhtä kuin kuollut.” Hän uhkaili.

Eisenhorn yritti diplomatian keinoin estää taistelun, mutta rikollispomon mielestä taistelu oli ainoa keino selvittää asiat kerralla. Kun rikollispomo työnsi Viktorin huoneen kulmaan maahan ja käski apureidensa “saattaa herrasmiehet ulos talosta”, Eisenhorn ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan vaan ensitöikseen ryntäsi johtajan kimppuun Breowulf ja Jacob apuinaan!

Taistelu vaati verta. Eisenhorn kaatui haavoittuneena maahan, mutta onnistui pelastamaan ripeillä toimillaan Viktorin. Breowulf ja Jacob taistelivat urheasti ja taistelun tuoksinnassa Samuel tuli auttamaan Helmiläisiä. Komennus – loitsullaan Breowulf käski rikollispomon lähestymään luokseen, jolloin Samuel miekallansa surmasi hänet. Pappi parannusloitsuillansa tyrehdytti vielä Eisenhornin vakavan verenvuodon, jonka hän sai rikollisen kriittisestä sivalluksesta.
Taistelu päättyi voitokkaasti. Viktor oli vielä shokissa, kun Breowulf nosti hänet istumaan paikaten hänen haavojaan siteillä. Mies kertoi, ettei koskaan ollut pelännyt näin paljoa. Kun Breowulf ehdotti, että Viktor voisi liittyä Helmin uskoon ja Helmin suojelukseen, Viktor suostui oitis. Samana iltana Samuel ja Jacob kävivät hakemassa Tormin temppelistä apuja hoitamaan mahdolliset byrokratian kiekurat, jos talossa tapahtuneet surmat niitä vaatisivat.

Eisenhorn katsoi Viktoria ja ymmärsi, että oli toiminnallaan suoriutunut Helmin käskystä kunniakkaasti. Illan päätteeksi miehet palasivat Helmin temppeliin, jossa he vielä rukoilivat hetken ennen kuin menivät lepäämään. Huomenna Eisenhornin olisi määrä tavata Ilima-ahi Kolmen Kypärän Hallissa…

Comments

Celestino1 Celestino1

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.