Aavikkosoturit III

Prologi

Oli sateinen aamupäivä Ilinvurissa. Maa Eisenhornin alla oli mutainen, mutta mies jatkoi matkaansa Ilinvurin itäiselle portille. Vastassa häntä oli kaksi punaisiin panssareihin pukeutunutta vartijaa, joista toinen pysäytti sateen piiskaaman miehen tervehtien häntä. Eisenhorn tervehti vartijoita ja kysyi tietä lähimpään majataloon. Toinen vartijoista osoitti tien varressa olevaa rakennusta, mutta varoitti Eisenhornia samalla kaupungissa kulkevista varkaista, joita on ollut jopa liiaksi asti. Eisenhorn kiitti tiedosta ja suunnisti nopeasti sateen alta majataloon. Sisällä hän riisui sadetakkinsa ja tilasi itselleen juotavaa. Istuessaan siellä avasi hän kirjeen, jonka oli saanut esimiehiltään kuukausi sitten. Luettuaan kirjeen keräsi hän tavaransa ja matkasi kohti Yhdeksän Kypärän Hallia.


Aishah Nib-Shashi oli kotonaan, kun oven alta luiskahti pieni kirje. Aishah otti jo hieman kostuneen kirjeen käteensä ja avasi sen. Hänen veljensä, Ilima-ahi Nib-Shashi oli jälleen häneen yhteydessä. Ilima-ahi kertoi haluavansa tavata siskonsa “tutussa paikassaan” illalla, asia koski kaupungissa viimeaikaisia “tapahtumia”. Oli vielä keskipäivä, joten Aishah näki parhaakseen odottaa alkuiltaan ennen kuin lähtee ulos sateeseen laittaen valmiiksi tarvitsemiaan tavaroitaan makuuhuoneen sängylle.


Dorieus oli Aldermannin Veljeskunnan laboratoriossa oppimassa uusia myrkyn käsittelemistaitoja, kun ovi avautui ja yksi veljeskunnan jäsenistä katsoi Dorieusta kertoen, että Harukichi tahtoisi tavata hänet mitä pikimmiten. Dorieus nyökkäsi, poistui laboratoriosta ja meni yläkertaan, jossa Johtajatar oli.

“Sulje ovi perässäsi.” Viehkeä ääni kuului. “Minulla on sinulle toimeksianto.” Harukichi jatkoi. “Veljeskunta on tietoinen kaupungissa tapahtuvista salamurhista ja rikosten aalloista. Saimme luotua yhteyden henkilöön, joka kutsuu itseään “Ilinvurin Prinssiksi”. Oletettavasti hän tietää enemmän kuin me joten tahtoisin, että lähestyisit häntä Veljeskunnan nimissä. Liittoutuminen tällaisten kontaktien kanssa näinä aikoina on erittäin varteenotettava idea, mutta jos hän osoittautuukin uhaksi Veljeskunnalle…tiedät mitä tehdä."

Dorieus nyökkäsi.

“Tapaaminen on Yhdeksän Kypärän Hallissa, illalla. Kerro etsiväsi “Ilinvurin Prinssiä”, he tietävät, että olet tulossa." Harukichi kertoi. Dorieus nyökkäsi uudestaan, poistui omaan huoneeseensa ja kokosi tavaransa odottamaan valmiiksi, kun matka majataloon alkaisi.


Oli alkuilta. Eisenhorn oli saapunut Yhdeksän Kypärän Halliin. Majatalo oli ulkoapäin hyvin uuden näköinen, jopa yllättävän laadukkaan oloinen. Sisällä tunnelma oli lämmin ja kotoisa. Takkatuli hallin päädyssä lämmitti matkalaisia näinä sateisina päivinä. Päätiskin yläpuolta koristi yhdeksän rintakuvaa. Tiskin takana oli nuorehko mies, joka iloisesti tervehti Eisenhornia. Eisenhorn otti taskujensa suojista pienen kangaspussin, asetti sen tiskille ja kertoi tulleensa tapaamaan “Alamaailman Uutta Kuningasta”. Mies tarkisti nopeasti pussin sisällön, kiitti ja sanoi, että matkalainen voisi odottaessaan ottaa vaikka syötävää ja juotavaa ohjaten Eisenhornin takkatulen lämpöön. Majatalossa oli paikalla miesten lisäksi noin puolitusinaa muuta asiakasta, jotka kevyesti rupattelivat toistensa kanssa. Eisenhornin seuraksi saapuikin eräs mies, Bert nimeltään, joka oluttuoppi seuranaan jakoi railakkaasti omaa elämäänsä.

Aishah saapui Yhdeksän Kypärän Halliin. Majatalon isäntä tervehti häntä tuttavallisesti ja kertoi, että hän voisi jo mennä tapaamaan veljeään. Eisenhorn havaitsi naisen ja varsinkin hänen soturilliseen ryhtiinsä kiinnitti hän erikoista huomiota. Yksi majatalon työntekijöistä avasi alakertaan vievän oven lukon ja päästi Aishahin sisään.

Hetkeä myöhemmin Dorieus saapui Yhdeksän Kypärän Halliin. Sade oli jo hellittänyt aamupäiväisestä. Dorieus meni tiskille ja tilasi itselleen juotavaa. Sitten hän kääntyi niin, että pystyi tarkkailemaan majatalon asiakkaita olematta kuitenkaan liian läpinäkyvä siinä. Hän huomasi kuinka pienen hetken kuluttua majatalon isäntä meni takkatulen vieressä olevien miesten luokse ja kertoi heille jotakin. Sitten toinen miehistä nousi ylös ja ohitti Dorieuksen kulkien samaiseen alakertaan ovimiehen saattelemana kuin Aishah aikaisemmin. Dorieus kääntyi tiskille ja kertoi isännälle tulleensa tapaamaan “Ilinvurin Prinssiä”. Mies nyökkäsi ja sanoi, että häntä kutsuttaisiin piakkoin.

Alakerrassa Ilima-ahin seurassa oli hänen siskonsa. Eisenhorn saapui huoneeseen oven edessä tapahtuneen aseiden luovuttamisen jälkeen ja vähän myöhemmin Dorieus ohjattiin sisälle samaiseen tilaan.

“Tervetuloa kaikille.” Ilima-ahi sanoi. Pienimuotoisten esittelyjen jälkeen Ilima-ahi jatkoi: “Olen kutsunut teidät tänne koolle tärkeästä syystä. Kaupungissa eräät tahot nähtävästi tahtoisivat uuden sodan liskolaisia vastaan. Diplomaatteja on murhattu ja Ilinvur on murrosvaiheessa. Olemme askeleen jäljessä, mihin he seuraavaksi iskevät, mutta onneksi olen saanut käsiini sisäpiirin tietoa uudesta aseiden salakuljetuksesta kaupungissa, seuraavana yönä. Kaupungin virkavalta ei pysty suoriutumaan edes yksinkertaisimmista rikosten selvittelyistä, joten tahtoisinkin, että menisitte suorittamaan tämän “vaihdon”. Sopimuksessa mainittiin, että 10.000 kultapalan arvoista asemateriaalia tuotaisiin pohjoisten porttien läheisyydessä olevaan viljavarastoon. Sinä, rakas siskoni ottaisit kuljetuksen vastaan ja te, hyvät herrat, tekisitte väijytyksen. Kuitenkin niin, että Aishah saisi ensiksi kerättyä tietoa salakuljettajilta heidän mahdollisista työnantajista tai mistä tahansa, josta voisi olla meille hyötyä. Voitte myös ottaa mitä tahansa koette tarpeelliseksi tuoduista aseista, mutta toivon että jätätte ne Kossuthilaisten löydettäviksi, he tarvitsevat niitä enemmän. Näin saamme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Rahavaihto tehdään muualla, huolehtikaa vain salakuljettajista ja aseista. Ystäväni ja majatalon isäntä, jonka varmasti tapasittekin, Kenric tulee mukaanne. Voitte mennä jo valmiiksi paikan päälle tarkistamaan viljavarasto, jotta väijytys onnistuisi täydellisesti ja nopeasti huomenna."

Ryhmän poistuessa Dorieus näytti vielä kaksi tikaria, joita ovimiehet eivät löytäneet hänen hihoistaan todeten “Olkoon tämä merkiksi luottamuksesta.” Ilima-ahi nyökkäsi kunnioittavasti takaisin.

Kenricin johdolla he menivät tarkastamaan viljavaraston huomista väijytystä varten. Salakuljettajat tulisivat kokemaan kovan kohtalon seuraavana yönä.

View
Tuntematon tyttö

Aishah Nib-Shashi, Eisenhorn, Dorieus sekä Kenric olivat valmistaneet väijytyksen viljavarastolla. Sade oli jo loppunut, enää muutama sattumanvarainen vesitippa saattoi tippua taivaalta. Ilima-ahi Nib-Shashi oli aikaisemmin kertonut, että sopimuksen mukaan ainoastaan yksi ottaisi aseet vastaan ja että tämä henkilö olisi hänen siskonsa.

Paikan päällä ryhmä kuitenkin päätti tehdä Eisenhornista Aishahin henkivartijan, joka ottaisi salakuljettajat vastaan. Dorieus olisi jyvätynnyreiden takana piilossa odottamassa oikeaa hetkeä ja Kenric ylätasanteella varsijousensa kanssa.

Eisenhorn odotti viljavaraston ulkopuolella. Kului tovi, kunnes vastaan tuli neljä naispuoleista pimeähaltiaa, joista kaksi kantoivat molemmissa käsissään raskaan oloisia varustekasseja. Heidän johtajansa katseli hämmästyneen oloisesti Eisenhornia kysyen häneltä, kuka hän oli. Eisenhorn vastasi olevansa esimiehensä henkivartija, joka ottaisi heidät vastaan. Johtajahaltia katsoi nopeasti toveriaan ja refleksinomaisesti veti musketti pistoolinsa esiin osoittaen tällä Eisenhornia: “Teitä piti olla vain yksi. Avaa ovi, nyt.” nainen sanoi samalla mutisten jotakin haltiakielellä toiselle.

Eisenhorn avasi ovat. Halli oli muuten tyhjä lukuunottamatta Aishahia, joka istui risti-istunnassa rauhallisen oloisesti hallin päädyssä tasovankkureiden vierellä. Kun haltiajohtaja näki tämän, käski hän palkollistaan pitämään huolta miehestä itse siirtäen aseensa kärjen kohti Aishahia.

“Mitä tämä on?! Sopimuksessa mainittiin nimenomaan yksi vastaanottaja!” Nainen puhisi. “Rauhallisesti. Varmistan vain selustani. Rahat ovat tulossa teille niin kuin oli sovittu. Näyttäkää tavara ja me kaikki voimme lähteä rauhassa.” Aishah totesi kylmänviileästi. Taustalla Dorieus puristi tikariaan kovemmin ja herkeämättä tarkkaillen pimeähaltioita.

Yksi haltioista jäi osoittamaan Eisenhornia, joka käskettiin viljavaraston ovien puoleiselle seinälle kädet näkyviin. Kolme muuta lähestyivät Aishahia tiputtaen kassit hänen jalkojen juureen. Johtaja veti povitaskustaan pienen, puisen sauvan, ojensi sen toverilleen, joka ilmaan lausui sanat jous dos!, aktivoiden sen. Yhtäkkiä sauva leijui ilmassa ja sen päistä lähti sinertävät sensorit, jotka kiersivät koko varaston nopeasti ympäri. Dorieus ja Kenric pelkäsivät jo pahinta, olivatko heidän piilopaikkansa paljastettu? Aishah huokasi syvään, kun sauvan sensorit sammuivat ja haltia otti sauvan takaisin käteensä nyökäten johtajalleen. Kädet pistoolikoteloillaan, tilanne oli räjähdysherkkä. “Tarkastakaa tavara.” Johtaja totesi Aishahille.

Aishah nousi ylös ja avasi kassit. Siellä oli kymmenittäin musketteja, pommeja, nalleja sekä ukkoskiviä, yhteensä arvoltaan varmasti tuhansia kultapaloja. Aishah nyökkäsi hyväksynnän merkiksi.

“Meidän puoli sopimuksesta on täytetty. Nyt kertokaa, missä tyttö on.” Haltia sanoi. Aishahin ylle ilmestyi kauttaltaan pöllämystyinen ilme. “Mikä tyttö? Emme tiedä kenestäkään tytöstä.” Hän sanoi. Aishah sanoi tämän niin vakuuttuneesti, että jopa haltiat olivat ihmeissään, havahtuivat kuitenkin ja vetivät kaikki aseensa esille osoittaen Aishahia ja Eisenhornia. Eisenhorn salamannopeasti veti oman aseensa esille osoittaen häntä uhkaavaa haltiaa.

Kenricin otsalta valui hiki. Hän varmisti varsijousensa ja hitaasti nousi piilostaan osoittaen johtajaa. Dorieus oli jo valmiina hyökkäykseen, mutta kärsivällisesti odotti vielä. Odotus palkittiin:

“Kertokaa Holtzille, että sopimus on purettu. Tappakaa nainen, tappakaa Holtz.” Johtajahaltia totesi. Kenric aloitti väijytyksen ampumalla ylätasanteelta johtajaa selkään. Huudon saattelemana aseet paukkuivat ja Eisenhorn sai panoksen suoraan kasvoihin haavoittaen häntä pahasti. Kun taistelu alkoi, haltiajohtaja ei ehtinyt reagoida tilanteeseen ollenkaan, kun Dorieus salamannopein liikkein siirtyi haltian taakse iskien tikarinsa suoraan naisen selkään, tappaen hänet saman tien. Eisenhorn ampui pistoolillaan vieressä olevaa haltiaa kaulaan tappaen hänet myös. Aishah loi maagisen miekan tyhjästä ja sivalsi kolmannen haltian rintakehän auki. Dorieus pisti vielä tikarinsa neljännen haltian leuasta läpi surmaten viimeisenkin. Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa.

Kenric laskeutui tasanteelta ja ryhmä tarkisti kuolleet haltiat. Johtajalta löytyi kultainen musketti pistooli, arvoltaan varmasti erittäin paljon. Eisenhorn otti kasseista yhden pommin ja tulentekovälineet, mutta muuten eivät koskeneet aseisiin. Salakuljettajien taskut tyhjennettiin vielä rahoista, kun Kenric hoputti ryhmää poistumaan nopeasti, sillä aseiden paukkeet saisivat pian virkavallan paikalle. Kenric jätti vielä viestin vartijoille löydettäväksi ja ohjasi ryhmän nopeasti pieniä kujia pitkin takaisin Yhdeksän Kypärän Halliin.

Kultainen pistooli vietiin Ilima-ahille näytille, joka pyysi ryhmää palaamaan seuraavana aamuna takaisin. Palkkiona hän antoi vielä 50 kultapalaa kaikille, Eisenhorn pyysi kuitenkin Ilima-ahia viemään rahat Helmin temppelille. Dorieus otti rahat ja poistui veljeskuntansa tiloihin viemään raporttia Harukichille.

Ryhmälle jäi paljon avoimia kysymyksiä. Kuka tyttö? Ja kuka oli tämä Holtz? Kenric lupasi ottaa asiasta selvää pölyn laskeudettua…

View
Pelon ilmapiiri

Kenric oli pyytänyt Dorieusta, Eisenhornia ja Aishah Nib-Shashia saapumaan Yhdeksän Kypärän Halliin seuraavana päivänä kertoakseen, mitä oli saanut selville tästä tytöstä, joista pimeähaltiat olivat puhuneet.

Majataloon saapui ensimmäisenä Eisenhorn. Kenric ohjasi hänet odottamaan takan äärelle toisia. Seuraavana majataloon astui sisään Dorieus ja hetkeä myöhemmin Aishah, jonka Kenric pyysi menemään suoraan veljensä luokse. Syötyään vähän Dorieus ja Eisenhorn ohjattiin myös alakertaan, jossa kaikkien aseet otettiin houstaan. Samalla Kenric kävi sulkemassa majatalon asiakkailta ja viimeisenä astui sisään huoneeseen, jossa kaikki Ilima-ahi Nib-Shashi mukaan lukien olivat paikalla.

“Minulla on teille kosolti kerrottavaa.” Kenric aloitti.

“Otin asioita hieman selville viime yön aikana. Holtz, josta mainitsitte, omistaa Zapaforin Tulen, asekaupan kauppiaiden kilta-alueella. Hän on melko iäkäs mies ja mitä ymmärsin, hänen kaupassaan ei saa olla edes kahta asiakasta kerralla, turvallisuussyistä uskoisin.” Hän jatkoi. “Hänen apunaan on yksi puoliörkki, joka pitää ovella vahtia.”

Ilima-ahi keskeytti Kenricin todeten, että olisi hyvä jos ryhmä kävisi jututtamassa miestä. Ryhmä keskusteli kiivaasti keinoista, joilla voisi pusertaa tietoa Holtzilta. Kaikki ehdottelivat ja spekuloivat, miten ja miksi Holtz olisi sekaantunut tällaisiin asekauppoihin samalla pähkäillen tapaa, jolla lähestyä häntä. Lopulta he päätyivät ratkaisuun, jossa Aishah menisi aseiden ostajana myymään haltioilta löytynyttä kultaista muskettipistoolia ja Eisenhorn sekä Dorieus olisivat lähellä pitämässä Aishahin selustaa. Näin myös tehtiin.

Ennen keskipäivää ryhmä saapui kaksikerroksisen kaupan eteen. He näkivät ensimmäisen kerroksen isosta ikkunasta, kuinka sisällä oli jo yksi asiakas ja oven edessä puoliörkki vahvistetun nuijan kanssa katsomassa heitä melko tuimasti. Kun asiakas oli lähtenyt pois, Dorieus päätti lähteä seuraamaan miestä tarkkaillen häntä.

Örkki avasi oven ja päästi Aishahin sisään. Sisällä tuoksui vienosti ruuti. Mies tervehti häntä ja kysyi hetken päästä, oliko mies hänen kanssaan. Aishah kertoi hänen olevan henkivartijansa. Mies katsoi naista vielä silmiin ja nyökkäsi örkille, että avaisi oven Eisenhornille.

“Pyytäisin myös, että ette seuraisi minun asiakkaitani, olen laillinen asekauppias enkä halua, että heitä tarkkailtaisiin kuin mitäkin epäilyttäviä varkaita.” Holtz totesi tarkoittaen Dorieusta, jonka oli huomannut menevän aikaisemman asiakkaan perään.

Aishah yritti kieltää tuntevansa miestä Eisenhornin epätoivoisesti esittäen samaa.

“Saatan olla vanha, mutta en tyhmä.” Holtz jatkoi. “No niin, mitä asiaa teillä olikaan?” Hän jatkoi.

Aishah laittoi pöydälle kultaisen pistoolin kysyen sen arvoa. Holtz tarkasteli asetta mainiten sen harvinaisen hienoksi tekeleeksi. Hän osasi mainita tarkkoja yksityiskohtia, testasi aseen lukkoja ja kultaisia kaiverruksia. Summa pyörisi tuhannessa kultapalassa ja alkuperäisen kotelon kanssa vielä satoja kultapaloja lisää. Keräilyharvinaisuus, hän totesi.

Samalla Aishah kertoi saaneensa aseen pimeähaltioilta ja että tietäisikö Holtz mitään tästä. Keskustelun sävy kääntyi ja Aishah sekä Eisenhorn kiertäen yrittivät implikoida, että Holtz olisi ollut tekemisissä näiden haltioiden kanssa mainiten myös tytön, josta haltiat puhuivat.

“En ymmärrä, mistä puhutte ja totta puhuen en pidä tavastanne heittää ilmoille tällaisia syytöksiä, että olisin tekemisissä pimeähaltioiden kanssa. Ottakaa aseenne ja olkaa hyvät, poistukaa.” Holtz sanoi tuohtuneena.


Samaan aikaan Dorieus oli tarkkaillut miestä jo tovin, mutta mitään epäilyttävää miehessä ei ollut. Sen sijaan eräs nopeasti ratsailla laukannut henkilö oli törmätä häneen. Dorieus ehti nopeasti vilkaista ratsumiestä havaitakseen tämän ottavan laukusta jotakin ja lähestyvän kauppaa vauhdilla.

Liian myöhään. Ratsu pysähtyi kaupan eteen, minkä jälkeen mies nakkasi pommin ikkunasta sisään! Pommi räjähti melkein Aishan jalkojen juuressa tuhoten koko kaupan edustan ja vahingoittaen häntä sekä muita kaupan sisällä olevia. Ikkunat pirstaloituivat ja puiset säpäleet lensivät aiheuttaen sekasortoa niin kaupassa kuin sen ulkopuolellakin!

Dorieus juoksi kauppaa kohti huomaten tengun astuvan sisään kaupan ulkopuolelta nyrkkitikari käsissään. Sisällä Eisenhorn näki lintuolennon tulevan takaoven kautta sisälle.

Taistelu oli alkanut. Holtz ehti vertavuotavana tokaista Aishahille ja Eisenhornille “Romilda…kellari…”, nappasi vyöltään pistoolinsa, ampui kohti yhtä tengua osumatta siihen ja tarjoten avainnippuaan Eisenhornille. Tämän jälkeen hän raskaasti hengittäen yritti pysyä elossa nojaten seinään. Puoliörkki oli kuollut vaurioihinsa ja Dorieus saapui akrobaattisin manööverein alakertaan vievien rappusten juurelle. Aishah, Dorieus ja Eisenhorn taistelivat yhteensä neljää tengua vastaan, kun kaksi niistä yllättäen tuli toisesta kerroksesta. Eisenhorn joutui myös melkoiseen pulaan kahden onnistuttua iskemään miestä molemmilta sivuilta, hänen onnekseen ei yksikään tikarinpisto osunut häneen. Tengut melkein saivat surmattua ryhmän, mutta Eisenhorn onnistui tappamaan kolme neljästä ja pitämään Holtz kuin Dorieuskin elossa hänen kaaduttua maahan tengun tarkan piston aiheuttamana. Aishah onnistui tikarillaan pistämään kriittisesti yhden tenguista kuoliaaksi…

Eisenhorn kävi nopeasti yläkerrassa nähden puoliörkin kuolleena seinää vasten, pistojälkiä rinnassaan. Dorieus ja Aishah menivät molemmat kellariin etsimään tyttöä. Holtz tokeni ja hiljaa kertoi Eisenhornille, että Kossuthin miehet eivät saisi löytää tyttöä pyytäen samalla anteeksi valehteluaan. Hän kysyi myös örkkipalkollistensa tilaa, mutta Eisenhorn kertoi heidän kaatuneen. Holtz joutui pienoiseen shokkiin ja kyynelten virratessa yritti hivuttautua kohti yläkertaa. Eisenhorn pahoitteli tilannetta, mutta sanoi, että heillä ei olisi kauheasti aikaa, jos tahtoisivat selvitä täältä ehjin nahoin. Holtz mainitsi, että tyttö, Romilda, tarvitsisi suojapaikan…

Kellari ei ollut mikään tavanomainen. Se oli yllättävän kodikas tilaansa nähden. Aishah avasi oven nähden tytön kääriytyneenä peittoihin huoneen kulmassa. Aishah yritti rauhoittaa tyttö kertoen, että Holtz olisi elossa ja että he tulivat auttamaan tyttöä. Samalla hän hääti Dorieuksen pois, sillä pelkäsi hänen pilaavan pelottavan tilanteen.

Dorieus törmäsi rappusten puolivälissä Eisenhorniin, joka kertoi, että heidän pitäisi päästä nopeasti ulos täältä, suojaan. Aishah voitti tytön luottamuksen ja yläkertaan saapuessaan Romilda huomasi Holtzin juosten hänen luokseen halaten häntä tiukasti. Lasinsirut lattialla saivat tytön jalat vuotamaan verta.

“Meidän täytyy päästä pois täältä, nopeasti ennen kuin vartijat saapuvat.” Eisenhorn kiirehti.

“Tiedän oikoreitin Yhdeksän Kypärän Halliin, seuratkaa minua.” Dorieus totesi. Eisenhorn tuki Holtzia ja Aishah nappasi Romildan reppuselkään.

Vaivihkaa ryhmä pakeni kaupasta jättäen jälkeensä neljä kuollutta tengua, puoliörkit, kultaisen muskettipistoolin sekä puoliksi tuhoutuneen kaupan.


Majataloon saavuttuaan Kenric tajusi tilanteen vakavuuden lukiten kaikki ulko-ovet. Ilima-ahi saapui myös yläkertaan ja kaikki kokoontuivat yhteisen pöydän ääreen, osa vielä hämillään tapahtumista ja toiset väsyneinä taisteluista.

Holtz kiitti vielä vilpittömästi ryhmän pelastettua heidän henkensä ja pyysi vielä kerran anteeksi tekojaan kaupassa. Aishah pyysi miestä kertomaan kaiken, mitä tiesi.

Holtzin sanojen mukaan, että eräs aatelinen, Wesser, Brachtauter – perheestä olisi kaikkien näiden diplomaattimurhien ja asekauppojen takana. Mitä tyttöön tulee, Holtz kertoi hänen omaavan ennustajan lahjoja, joita Wesser tahtoisi hyväksikäyttää. “Tyttöä manipuloimalla hän voisi ohjata voimavaransa Suureen Sotaan.” Holtz selitti. Hän myös kertoi, kuinka Wesser on mahdotonta saada vastuuseen teoistaan, sillä älykkäänä miehenä hän käyttää aina välikäsiä eikä itse koskaan sotkeennu asioihin. Rahan voimalla hän on myös saanut taakseensa monet kauppiaat kaupunginvartijoista lähtien ja jopa muihin virkamiehiin. Holtz ei osannut kertoa, oliko Wesser ainoa “läpeensä mätä aatelinen ja poliitikko” vai olisiko heitä muitakin. Aatelisten alueelle pääseminenkin on joksekiin mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeaa, sillä näinä aikoina porteista sisään pääsemiseksi tarvittaisiin vähintäänkin lupalappuja, Holtz jatkoi.

Holtz kertoi tosin eräästä virkamiehestä, joka näitä lupia pystyisi järjestämään ja kuinka hän on yksi Wesserin alaisista, joskin hyvin, hyvin epäsuorasti. Hän voisi olla yksi keino päästä aatelisten alueelle.

Ryhmä ehdotti myös eri tapoja suojata Holtzia ja Romildaa, mutta tänä päivänä he olisivat ainakin Ilima-ahin suojeluksen alaisina.

Ryhmä jäi miettimään eri vaihtoehtoja, minkä jälkeen kukin lähti tahoilleen etsimään tietoa ja keinoja saattaa korruptoitunut aatelinen vastuuseen hirmuteoistaan.

Ilima-ahi olisi heihin yhteydessä, jos jotakin ilmaantuisi. Kun jotakin ilmaantuisi.

View
Uskolliset ystävämme

Eisenhorn ja Dorieus olivat poistuneet Kolmen Kypärän Hallista etsimään mahdollisia johtolankoja, tietoja, mitä tahansa löytääkseen keinon päästä aatelisten alueelle. Aishah Nib-Shashi sen sijaan jäi vielä Ilima-ahin sekä Kenricin seuraksi vielä toviksi.

Aishah sekä hänen veljensä keskustelun kuitenkin katkaisi voimakkaat askeleet yläkerrasta; Holtz saapui alakertaan ja katsoi hätääntyneenä sisaruksia huudahtaen “Nopeasti, tulkaa nopeasti! Romildalla on jokin hätänä!” Aishah nousi tuolistaan ripeästi kuin myös Ilima-ahi, kaataen pöydällä olevat juomalasti maahan. He nopein askelin menivät yläkertaan, jossa Holtz piteli jo huoneen ovea auki viittoen heidät sisään.

Näky oli melkoisen pelottava. Romilda oli puoliksi sikiöasennossa selkä muihin päin täristen ja vaikeroiden. “Auttakaa häntä, tehkää jotakin…” Holtz anoi Aishahilta ja Ilimalta. Aishah meni nuoren naisen luokse ja yrittäessään kääntää hänet selälleen se tapahtui.
Aishah ei voinut enää päästää otteestaan irti. Hän katsoi Romildaa silmiin ja näki, kuinka naisen silmät olivat kirkkaan valkoiset. Kuin hän olisi nähnyt suoraan Aishahin sieluun. Hän katsoi yhä syvemmälle Romildan silmiin eikä pystynyt enää vastustamaan hänen kutsuaan…
___________________________________________________

Aishah heräsi eräästä majatalon huoneesta. Hän katsoi ulos ikkunasta ja näki taivaalla syvän purppuraiset pilvet kaupungin laitamilla. Hän näki myös kaikki ne värit, joita viimeksi koki lapsuudessaan. Hän myös näki kauempana liekehtivät rakennukset ja sankat savupilvet, jotka peittivät horisontin.

Aishah katsoi ympärilleen. Huone oli siisti, jopa kliinisen siisti. Ainoastaan hänen aseensa nojasi pöydän reunaa vasten. Lattia hänen allaan sen sijaan oli kuin vuosien saatossa haurastunut ja rakoileva. Aishah nousi ylös, nappasi aseensa ja avasi oven käytävälle. Käytävä jatkui molempiin suuntiin ja oudolla tavalla se näytti koskemattomalta. Yhtäkkiä hän kuuli ääniä alakerrasta, vaimeaa muminaa. Aishah meni ääntä kohti ja huomasikin rappusten johtavan alakertaan. Ääni oli nyt paljon selkeämpi, mutta silti epämääräinen. Muutaman lisäaskeleen otettuaan Aishah oli nyt alakerrassa. Se oli Kolmen Kypärän Halli, mutta hyvin erilaisen oloinen. Kuin majatalossa ei koskaan olisi ollut ketään, pöydät ja tuolit siististi järjestyksessä ja kupit tiskin takana täydellisessä linjassa. Sitten hän näki mistä äänet olivat peräisin.
Aishahin edessä oli suurehko mieshenkilö varustautuneena koreisiin panssareihin selkä naiseen päin. Selästä kasvoivat noin kyynärän mittaiset enkelimäiset siivet, jotka leijuivat tyynesti ilmassa. Miehellä ei ollut asetta, mutta raskaasti panssaroidut käsineet olisivat kykeneväisiä aiheuttamaan suurtakin tuhoa. Mies ei huomannut Aishahia vaan puhui edessään olevalle henkilölle, jonka Aishah tunnisti Romildaksi! Miehen ääni oli kuitenkin hyvin pelottavalla tavalla jumalallinen ja voimakkaan matala:

“…Noh noh, tyttöseni. Tulin vain hakemaan sen, mikä oikeutetusti kuuluu minulle; kostoni ja yhden sodan.”

Yllättäen mies kääntyi Aishahia kohti. Hänellä oli Kenricin kasvot!

“…Kenric…?!” Aishah kysyi hämmentyneenä. Samalla hetkellä Romilda irtautui miehen otteesta ja pinkaisi etuovesta ulos.

“Tyttö!” Mies huudahti tiputtaen äänellään muutaman lasin seinältä. Mies kääntyi takaisin Aishahia kohti todeten tyynen rauhallisesti “Minä kyllä löydän hänet.” ja lähestyi häntä uhkaavasti. Mies ei myöskään reagoinut mihinkään, mitä Aishah sanoi. Aishah saattoi nähdä Romildan selän etääntyvät yhä kauemmaksi, joten hänen oli pakko toimia. Hän nosti miekkansa kohti miestä.

Aishah ja mies kamppailivat melkoisen tovin. Mies yritti lyödä voimakkailla nyrkin iskuillaan, mutta Aishah väisti ne joutuen perääntymään rappusia askel askeleelta kohti yläkertaan. Samalla puiset tukipilarit kokivat kovia miehen lyöntien murjoessa niitä. Säpäleet lensivät ja Aishah oli pinteessä. Sitten hän sai osuman läpi ja huomasi, kuinka miehen olkapanssari leikkautui kuin voita tippuen maahan ja muuttuen usvaksi. Aishah ei voinut jäädä taistelemaan kauempaa vaan yritti kaikin voimin päihittää miehen. Mies saikin yhden kovan lyönnin perille, mutta sitten Aishah kukisti hänet leikkaamalla miehen olkapäästä alavatsaan viistosi kahtia. Aishah näki kuinka mies mylväisi ja muuttui usvaksi maahan. Nyt ei ollut aikaa kiirehtiä, Aishah ajatteli ja lähti Romildan perään nopein askelin.

Hän huomasi, kuinka tyttö oli juossut katua eteenpäin ja kääntynyt oikealle. Sitten Aishah havahtui siihen, mitä ulkona tapahtui. Näky oli kauhea. Talot ja rakennukset olivat ilmiliekeissä, taivas punainen ja hän pystyi kuulemaan naisten ja lasten avunhuudot kaukaisuudessa. Tulenpunaisiin varusteisiin sonnustautuneet miehet tappoivat surutta avuttomia siviilejä kaduilla, joita pitkin veri virtasi valtoimenaan. Sitten kaksi vartijaa huomasivat Aishahin ja aseet tanassa lähtivät naista kohti! Aishah alkoi juosta heitä karkuun ja kohti katua, johon Romilda pakeni. Kun hän pääsi tuolle kadulle, se olikin päättyvä kuja. Aishah ehti nähdä, kuinka Romilda oli juuri kiivennyt päätymuurin ylitse.

“Romilda! Pysähdy!” Aishah huusi tytön perään. Tyttö katsoi Aishahia hetken, ei sanonut mitään ja katosi muurin toiselle puolelle. Kun Aishah lähti perään, ilmestyikin kaksi mustiin pukeutunutta miestä hänen eteensä. He eivät kuitenkaan olleet ihmisiä, vaan kasvot muistuttivat liskoja! He sihisivät Aishalle tikarit käsissään. Aishah ei kuitenkaan antanut kahden otuksen estää häntä saamasta Romildaa kiinni vaan puikkelehti heidän välistään ja hyvän alkuvauhdin saatuaan hyppäsi muurille ja laskeutui toiselle puolelle vain huomatakseen tytön kujan toisella puolella kadoten vasemmalle puolelle.

“Romilda!!” Aishah huusi jälleen. Hieman hengästyneenä hän pääsi pääkadulle. Hän näki, kuinka Romilda matkasi mäkeä ylös kohti kaksikerroksisia rivitaloasuntoja. Sitten hän meni yhteen asuntoon sisälle. Aishah huomasi, kuinka sen talon seinällä laatat alkoivat rapistua uhkaavan näköisesti. Aishah avasi oven ja näki, kuinka Romilda käveli rauhallisesti erään suuren arkun luokse katsoen tyynesti Aishahia. Kun Aishah lähestyi tyttöä, oli lattia jääkylmä hänen allaan. Tyttö hymyili Aishahille ja enkelimäisellä äänellä sanoi:

“Pidä ystäväsi lähellä ja vihamiehesi vieläkin lähempänä.”

Romilda avasi arkun. Arkun sisältä purkautui kirkas valo, joka sokaisi Aishahin täydellisesti. Sitten kaikki muuttui kylmäksi.
___________________________________________________

Aishah heräsi, kun hänen päälleen oli kaadettu ämpärillinen kylmää vettä. Ilima-ahi kertoi, kuinka Aishah oli joutunut transsin kaltaiseen tilaan kosketettuaan Romildaa ja kuinka Ilima-ahi oli heidän vierellään koko transsin ajan. Veden hän joutui kaatamaan siskonsa päälle kun Aishahin syke alkoi laskea huolestuttavan nopeasti. Aishah katsoi Romildaa, joka nukkui rauhallisesti sängyllään.

“Missä Kenric on?” Aishah tiedusteli hieman epäillen.

“Hän on kaupungilla hoitamassa asioita, kuinka niin?” Ilima-ahi vastasi.

“Minulla on sinulle jotakin kerrottavaa. Mikä päivänaika nyt muuten on?” Aishah kysyi.

“On iltapäivä. Olit tuossa tilassa joitakin tunteja.” Ilima-ahi vastasi jälleen.

“Tuntui kun olisi mennyt vain pieni hetki. Rakas veljeni, mennään jonnekin, jossa voimme puhua rauhassa.” Aishah jatkoi.

He menivät kellariin, jossa Aishah kertoi kaiken kokemansa jättäen pois Romildan ainoat sanat.
“Hän on näkijä, veli. Hän tietää jotakin.” Aishah totesi. “Voimmeko myös luottaa Kenriciin?”

Ilima-ahi ei ollut uskoa kuulemaansa. “Kenric on hyvä ystäväni, hän ei pettäisi minua. Ilman häntä en olisi edes tässä.” Ilima-ahi sanoi. Samalla hetkellä kuului koputus. Se oli Kenric:
“Minulla on hyviä uutisia. Sain selville, että Albrondur on tänäänkin töissä virastotalolla. Sain myös tietooni, että hän on ottaa mieluusti vastaan “apurahoitusta”. Jos joku juttelisi hänelle, niin mahdollisesti lupapaperit aatelisten alueelle olisi helpompi järjestää?"

Ilima-ahi ja Aishah päättivät käydä tapaamassa Albronduria virka-ajan jälkeen yrittääkseen voidella virkamiehen järjestämään lupapaperit ryhmälle.


Alkuilta saapui ja Aishah veljensä kanssa odottelivat virastotalon ulkopuolella. He kysyivät ensimmäiseltä virastotalolta poistuneelta Albrondurin tuntomerkit jotta voisivat myöhemmin tunnistaa hänet. Kului tovi ja Albrondur poistui talolta. Sisarukset seurasivat miestä hetken. Albrondur vilkaisi taakseen, nopeutti hieman askeliaan, mutta sisarusten lähestyessä häntä yhä nopeammin kääntyi mies heitä vastaan.

“Hoida sinä puhuminen, sisko.” Ilima-ahi kuiskasi Aishahin korvaan.

“Anteeksi, herra, oletteko te kenties Albrondur?” Aishah kysyi tiedustelevaan sävyyn.

“Tottahan toki. Jos asianne on työperäinen, en valitettavasti voi kuitenkaan jäädä rupattelemaan, palatkaa huomenna asiaan.” Albrondur vastasi hieman kiireisen oloisesti.

“Tietenkin. Tahtoisimme vain kysyä, että tehän vastaatte eräiden asiakirjojen saamisesta, joita tarvitsisimme pikaisesti. Saimme myös kuulla, että pieni raha-avustus nopeuttaisi tällaisten papereiden saamista, olettehan hyvin kiireinen mies.” Aishah sanoi lempeällä äänellään.

Albrondur katsoi molempia tarkkaavaisesti ja melkoisen pitkään ennen kuin vastasi:
“Niin. Välillä on melkoisen kiireistä minullakin. Mitä olitte ajatelleet?” Hän vastasi ja vilkuili samalla hieman ympärilleen.

“Tarvitsisimme ainakin kolmet lupakirjat aatelisten alueelle, mahdollisimman pian.” Aishah jatkoi.

“Vai niin. Tällaiset lupakirjat vaativat kyllä kosolti aikaani ja resursseja.”

“Kuinka paljon?”
“150 kultapalaa per lupa. Tuokaa rahat huomenna ennen virka-ajan päättymistä. Pidän virkahuoneeni ovet auki. Jos suonette?” Albrondur nyökkäsi ja kääntyi ympäri jatkaen matkaansa.

Aishah ja Ilima-ahi vastasivat nyökkäykseen, minkä jälkeen palasivat nopeasti majatalolle miettimään, miten saisivat rahat kokoon odottaen samalla kahta muuta, Dorieusta ja Eisenhornia.

View
Helmin uudet vaatteet

Eisenhorn matkasi Kolmen Kypärän Hallista suoraan Helmin temppeliin. Temppeli oli ulkoa rujon näköinen, olihan se kärsinyt kovasti historian saatossa. Sisällä huokui kuitenkin Helmin lämpö ja suojelu. Eisenhorn saapui juuri aamupäivän hartauden aikaan ja huomasikin melkoisen määrän ihmisiä kuuntelemassa papin saarnaa. Samalla hetkellä hänen silmänsä kohdistuivat etupenkille, jossa hänen yllätyksekseen istui Bert. Hiljaisin askelin, saarnaa keskeyttämättä hän istahti Bertin viereen ja nyökkäsi hänelle ystävällisesti. Bert huomasi Eisenhornin ja hymyili takaisin, minkä jälkeen hän jälleen hiljentyi saarnaan.

“En tiennytkään, että olet uskovainen mies.” Eisenhorn sanoi hiljaa Bertille katse kohdistettuna eteenpäin.

“Mhmm, tämä on hyvä paikka hiljentyä toisinaan.” Bert mutisi hiljaksiin.

“Aivan.” Eisenhorn totesi ymmärtäen yskän ja hiljentyi itsekin kuuntelemaan saarnan loppuun.
Saarna oli Helmiläiseen tyyliin melko tavanomainen. Taustalla kolme naista kuorossa veisasivat kauniisti taustalla kappaleita, jotka eivät kuitenkaan olleet Eisenhornille tuttuja, olihan hän kaukaa etelästä. Saarnan loputtua pappi kertoi kaikille, että halukkaille olisi ruokaa suuressa salissa. Bert ja Eisenhorn menivät molemmat syömään, jolloin Eisenhorn pääsi tutustumaan paremmin Bertiin.

“Sinähän olet kaiken kokenut mies. Kertooko nimi Brachtauter sinulle mitään?"

Bert mietti hetken, minkä jälkeen hän kertoi kuulleensa nimen kerran jos toisenkin vuosia sitten. “Muistan kyllä Brachtauterit. He järjestivät ja sponsoroivat teattereita, taiteita ja mitä lie kulttuurisia aktiviteetteja. Taisin jopa kerran käydä eräässä näytelmässä, mutta siitä on jo pitkä aika.” Hän jatkoi. Eisenhorn kuunteli tarkkaavaisesti miehen puhetta. Bertin puheesta huokui kokemus ja viisaus.

“Kiitos. Muuten, satutko tietämään ketään aseseppää täältä? Tarvitsisin hieman parannusta aseeseeni.” Eisenhorn jatkoi. Bert katsoi Eisenhornin miekkaa ja totesi hyvinkin varmasti, jopa hymyillen: “Heh, minähän olin nuoruudessani yksi kaupungin taitavimpia aseseppiä, mutta…”

“Mutta mitä?” Eisenhorn kysyi häneltä.

“Mutta lopetin työskentelyn pajalla ja heitin pyyhkeen kehään sen jälkeen, kun vaimoni menehtyi. työni jäljet toivat vain tuhoa ja kauhistusta.” Bert vakavoitui. Eisenhorn katsoi häntä ja pystyi Bertin ruumiinkielestä kertomaan, että asia oli hyvinkin tärkeä miehelle. Eisenhorn pystyi aistimaan pettymyksen Bertin kasvoilta.

“Anteeksi, ymmärrän toki.” Eisenhorn lohdutti Bertiä.

Samaan aikaan saarnan pitänyt pappi lähestyi miehiä ystävällisesti. Hän ilmoitti nimekseen Breowulf ja kyseli Eisenhornilta hänen mukautumisestaan Ilinvurissa, olihan hän uusi Helmiläinen kaupungissa. Breowulf myös pyysi Eisenhornia tulemaan miehen vieraaksi oppitunnille, jonka hän pitäisi piakkoin nuorille oppilaille. Bert nyökkäsi Eisenhornille ja nousi ylös. Eisenhorn hyvästeli Bertin ja kertoi tapaavansa hänet jälleen, ol se sitten temppelissä tai Kolmen Kypärän Hallissa. Oppitunnin alkuun oli vielä hetki ja tuona hetkenä Breowulf selitti, kuinka hienoa oli saada Helmiläinen kaukaa etelästä kaupunkiin ja kuinka Eisenhorn voisi kertoa jotakin Helmiläisyydestä hänen kokemanaan.

Luokkahuoneen näköisessä tilassa istui nuoria miehiä puisilla penkeillä tarkkaavaisina. He kuuntelivat Breowulfia, hänen opetuksiaan sekä Eisenhornin kertomuksiaan Sembiasta sekä uskosta siellä. Paikalla oli myös kaksi kovanahkapanssareihin sonnustautunutta miestä, jotka vaikuttivat hyvinkin innokkailta Helmiläisiltä.

Oppitunnin päätyttyä Breowulf pyysi Eisenhornia liittymään yläkertaan, erään toisen papin luokse, asia koskisi uusien Helmiläisten saamiseksi Ilinvurissa. Eisenhorn astui kiviset portaat ylös ja meni sisään huoneeseen, joka selkeästi vaikutti papin virkahuoneelta.

“Istuudu alas, Eisenhorn. Nimeni on Zeon Tarquilleon, olen yksi vanhemmista papeista täällä. Odotamme vielä kahta toista tänne, voisitko hakea heidät, Breowulf?” Zeon sanoi. Breowulf vastasi myöntävästi ja poistui huoneesta.

“Olet näemmä kokenut paljolti matkoillasi. Nimittäin tarvitsemme apuasi.” Zeon jatkoi ja laittoi avatun kirjeen pöydälle molempien nähtäväksi: “Eräs räätäli kauppiaiden korttelissa on lähestynyt meitä henkilökohtaisesti. Viktor Carmien on hänen nimensä ja hän kertoo kirjeessään, kuinka on joutunut ongelmiin suojelusrahojen pyytäjien kanssa. Mitä kirjeestä tulkitsin, Viktor on velkaantunut pahasti näiden “suojelijoiden” vuoksi ja pelkää nyt henkensä ja perheensä puolesta. Olet varmasti kuullut, kuinka näinä aikoina rahan vuoksi kuka tahansa saattaa aloittaa uransa palkkasotilaana. Ongelma on vain näiden tapausten hallitsematon leviäminen." Eisenhorn nyökkäsi. “Avuksesi tulee kaksi Tormilaista sekä Breowulf.” Zeon sanoi, kun samaan hengenvetoon ovi aukesi ja Breowulf asteli sisään mukanaan nuo kaksi panssareihin varustautunutta nuorta miestä.

“Keskeytinkö pahasti? Tässä ovat Samuel ja Jacob.” Breowulf sanoi. “Kaikki ovat oletettavasti selvillä tehtävänannosta? Välttäkäämme verilöylyä loppuun saakka.” Hän jatkoi.

“Meidän pitäisi mennä jo valmiiksi odottamaan Viktorin luokse rahojen perään juoksevia sotilaita. Samalla näkisimme hieman paikkoja.” Eisenhorn ehdotti.

Ehdotus oli hyvä. Kesti tovin, ennen kuin Breowulf sai katetut hevosvankkurit käyttöön ja matka kauppiaiden kilta-alueelle alkoi. Vaunussa ollessaan Eisenhorn tutkiskeli nuoria Tormilaisia, jotka olivat tulleet tehtävään mukaan. Selvästikin toinen heistä katseli Eisenhornia ylöspäin, olihan hän paljon kokenut taistelija.

Oli alkuilta ja miehet olivat päässeet kilta-alueelle sisään. Kuitenkin ennen räätälin kauppaa Breowulf kuiskasi vankkureissa olleille: “Hetkinen, kaksi Kossuthilaista. Pysykää siellä.”
Kaksi vartijaa pysäyttivät vankkurit. Breowulf selitti vartijoille, että tavarana olisi avustustarvikkeitta heikompiosaisille ja että hänen tarvitsisi päästä mitä pikimmiten jatkamaan matkaansa. Toinen vartijoista epäili hieman asian todenperäisyyttä. Eisenhorn tajusi tilanteen vakavuuden kuullessaan askeleiden lähestyvän vankkureiden takaosaa. Hän myös aisti Samuelin ja Jacobin pelon heidän tarrautuessa äänettömästä aseidensa kahvoihin. Kun vartijan käsi oli jo pressun kohdalla, toinen vartijoista kuuli ääniä toisaalla, lähempänä porttia. Ote pressusta irtosi. Eisenhorn huokaisi syvään.
“Mene tarkastamaan tilanne. Ja hyvä on, sinut minä päästän matkoihisi. Älkää kuhnailko!” Vartija totesi tiukkaan sävyyn Breowulfille. Pappi kiitti, nousi vankkureihin ja matka räätälin luokse sai jatkua.

Miehet saapuivat räätälille. Rakennus oli melkoisen pitkä ja osittain kaksikerroksinen. Eisenhorn johti ryhmää, avasi oven ja katsoi sisälle. Tila ei poikennut normaalista kuin ainoastaan sillä, että tiskin takana olevalla tasolla oli pussukka, jonka sisällä erinäisiä työkaluja. Miehet jäivät tutkimaan alakertaa, kun ylhäältä alkoi kuulua ääniä sekä askeleet kohti alakertaa.
“Joku tulee alas.” Breowulf kuiskasi Eisenhornille.

“Ei hätää, minä hoidan tämän.” Eisenhorn totesi, avasi oven pienempään käytävään ja jäi odottamaan vastaantulevaa henkilöä kilpi ja miekka siistissä asennossa. Ovi avautui ja esiin astui noin keski-ikäinen mies bandana päässään sekä pieni tikari vyöllään. Selvästikään hän ei ollut Viktor.

“Seis. Laske aseesi ja poistu täältä. NYT.” Eisenhorn yritti pelotella tunkeilijan mutta hänen epäonnekseen hän haparoi maassa lojuneeseen huiviin epäonnistuen täysin yrityksessään! Mies katsoi häntä oudosti, otti askeleen taaksepäin ja sulki oven, minkä jälkeen askeleet nousivat takaisin yläkertaan, nyt tosin vauhdikkaammin.

“Nopeasti, perään! Viktor saattaa olla jo vaarassa!” Breowulf sanoi auttaen Eisenhornin ylös.

“Samuel, jää vartioimaan alakertaan. Jacob, sinä tulet mukaamme.” Eisenhorn käskytti laittaen kilpensä eteensä ja nousten portaat yläkertaan.

Yläkerrassa oli yksi odotushuone sekä ovi, jonka takaa kuului monen ihmisen äänet. Eisenhorn pamautti oven auki ja näki pöydän ympärillä kolme miestä sekä pahoinpidellyn vanhemman miehen istuvan. Pöydällä lojui joitakin kultapaloja.

“Kappas, Viktor, olet pyytänyt oikein Helmiläisiä apuun? Eikö meidän apu kelvannut sinulle, EIKÖ?!” Rikollisten johtaja puhui kovaan ääneen. “Yksikin askel, soturi, ja Viktor on yhtä kuin kuollut.” Hän uhkaili.

Eisenhorn yritti diplomatian keinoin estää taistelun, mutta rikollispomon mielestä taistelu oli ainoa keino selvittää asiat kerralla. Kun rikollispomo työnsi Viktorin huoneen kulmaan maahan ja käski apureidensa “saattaa herrasmiehet ulos talosta”, Eisenhorn ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan vaan ensitöikseen ryntäsi johtajan kimppuun Breowulf ja Jacob apuinaan!

Taistelu vaati verta. Eisenhorn kaatui haavoittuneena maahan, mutta onnistui pelastamaan ripeillä toimillaan Viktorin. Breowulf ja Jacob taistelivat urheasti ja taistelun tuoksinnassa Samuel tuli auttamaan Helmiläisiä. Komennus – loitsullaan Breowulf käski rikollispomon lähestymään luokseen, jolloin Samuel miekallansa surmasi hänet. Pappi parannusloitsuillansa tyrehdytti vielä Eisenhornin vakavan verenvuodon, jonka hän sai rikollisen kriittisestä sivalluksesta.
Taistelu päättyi voitokkaasti. Viktor oli vielä shokissa, kun Breowulf nosti hänet istumaan paikaten hänen haavojaan siteillä. Mies kertoi, ettei koskaan ollut pelännyt näin paljoa. Kun Breowulf ehdotti, että Viktor voisi liittyä Helmin uskoon ja Helmin suojelukseen, Viktor suostui oitis. Samana iltana Samuel ja Jacob kävivät hakemassa Tormin temppelistä apuja hoitamaan mahdolliset byrokratian kiekurat, jos talossa tapahtuneet surmat niitä vaatisivat.

Eisenhorn katsoi Viktoria ja ymmärsi, että oli toiminnallaan suoriutunut Helmin käskystä kunniakkaasti. Illan päätteeksi miehet palasivat Helmin temppeliin, jossa he vielä rukoilivat hetken ennen kuin menivät lepäämään. Huomenna Eisenhornin olisi määrä tavata Ilima-ahi Kolmen Kypärän Hallissa…

View
Rotta keskuudessamme

Dorieus matkasi Kolmen Kypärän Hallista suoraan Veljeskuntansa tiloihin. Samalla hän käsissään pyöritteli aikaisemmin löytynyttä Sharin amulettia ja mietiskeli itsekseen, miten tenguilla sellainen voisi olla. Palvelihan Veljeskunta myös Sharia. Kiltaansa saavuttuaan meni hän heti ensimmäisen messiin, jossa nautti mahtavan aterian kouluttajansa, Merkuriuksen kanssa. Ruokailun jälkeen eräs veljeskuntalainen lähestyi Dorieusta ja kertoi Harukichin odottavan häntä. Dorieus poistui huoneesta ja meni johtajansa huoneen eteen koputtaen kahdesti. “Sisään.” Kuului naisen ääni huoneesta. Dorieus avasi oven ja samalla ääni jatkoi “Sulje ovi perässäsi ja istuudu.”

Harukichi oli jälleen uppoutunut kirjojensa pariin. Kun nuori mies oli istunut pöydän ääreen, Harukichi asetti kirjan takaisin hyllylle ja kääntyi Dorieusta kohti sanoen:

“Veljeskunnassamme on myyrä.”

Samalla Dorieus ojensi Harukichille Sharin amuletin, jonka oli löytänyt Holtzin kaupasta. “Löysin tämän tenguilta, jotka hyökkäsivät kauppiaskorttelissa olevaan asekauppaan.”

“Tämä vahvistaa epäilykseni, että kouluttajasi Merkurius työskentelee vieraalle vallalle. Olen tarkkaillut häntä ja hänen toimiaan jo pitkän tovin. Hän on haitaksi Veljeskunnalle.”

“Mitä todisteita sinulla on hänen syyllisyydestään ja mitä hän on tehnyt?” Dorieus kysyi Harukichilta epäileväisesti.

“Olen nähnyt Sharin visiot enkä aio kyseenalaistaa niitä kuten ei sinunkaan pitäisi. Nyt kuuntelet tarkasti. Tänä iltana, kun Merkurius poistuu killalta, seuraa häntä ja varmista, että hän kuolee ennen kuin Shar muuttaa tämän yön seuraavaan päivään. Palkkiosi maksetaan suoritetusta työstä. Nyt poistu.” Harukichi jatkoi.

Dorieus mietiskeli jälleen. Miten hän ei ollut huomannut mitään erityistä Merkuriuksessa? Miten hän muka olisi pettänyt Veljeskunnan? Hän matkasi Merkuriuksen työverstaalle ja jäi ulkopuolelle odottamaan samalla pähkäillen tietoja, mitä juuri sai kuulla. Hetken kuluttua hän meni Veljeskunnan vastaanottovirkailijan luokse jutellen niitä näitä muuttaen samalla keskustelun sävyä koskemaan Merkuriusta, hänen iltaisia toimiaan ja liikkeitään. Jutustelu tuotti tulosta ja virkailija paljasti Merkuriuksen jäävän tästä päivästä eteenpäin pitkähkölle lomalle ja menevänsä perheensä luokse. “Hänellä on perhe?” Dorieus kysyi hämmentyneenä. “Osalla on, osalla ei. Nämä ovat asioita, joita kiltalaiset eivät usein kerro… toisille kiltalaisille.” Virkailija sanoi.

“Eikä heidän asuinpaikoistaan ole johtajaa lukuun ottamatta, jos hänelläkään tietoa.” Hän jatkoi.

Dorieus kiitti sujauttaen muutaman hopealantin virkailijalle. Hän poistui killasta ja kävi läheisellä vaatturilla ostamassa itselleen arkisen näköisen kaavun ja hupun, jotka hän laittoi saman tien ylleen. Veljeskunnan etupihalla odottaen Dorieus sytytti tupakan ja jäi odottamaan Merkuriuksen poistumista.

Oli alkuilta.

Dorieus huomasi kouluttajansa lähtevän kohti etelää. Häntä pienen matkan päästä seuraten Dorieus tarkkaili Merkuriusta ja hänen jokaista liikettään. Torin kautta Merkurius meni lopulta kaksikerroksiseen asuntoon, jossa häntä oli vastassa nainen ja pieni, noin 6-vuotias tyttö. Dorieus katseli ympärilleen ja tarkkaili taloja, niiden rakenteita ja ympäristöä. Lopulta hän kiipesi onnistuneesti talon katolle. Katto ei ollut kovin vahvaa tekoa, mutta se kesti Dorieuksen askelmat. Sieltä hän kurottautui toisen kerroksen ikkunaan, joka nähtävästi oli makuuhuone.

Varovaisesti hän nosti ikkunan ylös ja sujahti sisään. Huone oli tavanomainen; parisänky, muutama tuoli, yksi pöytä ja vaatekaappi. Dorieus meni sängyn alle, laittoi tikarinsa valmiiksi ja asetti itsensä niin, että näkisi oven avautuvan.

Sitten Dorieus odotti Merkuriusta.

Merkurius ja hänen vaimonsa saapuivat illan pimetessä huoneeseen. Niitä näitä jutellen Merkurius yllättäen loitsi muutaman kerran kohti ovea vain huomatakseen kosmisen tasapainon rikkoutuneen. Hänen vaimonsa kysyi mieheltään, oliko kaikki hyvin. Merkurius mumisi vastaten myöntävästi, mutta Dorieus aavisti oikein, että jotakin oli tapahtunut, kun loitsut epäonnistuivat. Mutta mitä, sitä hän ei tiennyt. Kolmannella kerralla loitsu onnistui ja oven reunuksen säteilivät kevyesti violetinvärisinä.

Pariskunta asettui nukkumaan. Oli Dorieuksen aika iskeä. Hän asetteli tikarinsa sopiviin kohtiin Merkuriuksen oletetun alaselän kohdalle mutta jotakin tapahtui ja Merkurius huomasi jonkin hänen sängyn alla. Hän nopeasti nousi ylös, nappasi yöpöydältään tikarin ja meni sängyn kulmalle kysyen voimallisesti, kuka siellä oli. Dorieus oli paljastunut! Hän asetti nopeasti tikarin Merkuriuksen vaimonsa kohdalle ja sanoi “Älä tee liikettäkään tai vaimosi saa surmansa.”

“Dorieus, sinäkö se siellä?” Merkurius kysyi pöllämystyneenä. “Mitä SINÄ täällä teet?!”

“Meillä on juteltavaa, laske tikarisi.” Dorieus uhmasi, siirtyen vaimon puolelta pois sängyn alta ja laittaen tikarin heti naisen kaulalle.

“Me juttelemme vasta sitten, kun jätät vaimoni rauhaan, hänelle ei ole osaa eikä arpaa tähän.”

Keskustelussa kävi ilmi, että Dorieus oli palkattu salamurhaamaan Merkurius. Merkurius vetosi Dorieukseen, että jättäisi hänet eloon. Samalla hän vetosi heidän yhteisiin vuosiin Veljeskunnalla ja siihen, ettei hänellä olisi minkäänlaisia intressejä pettää Veljeskunta. “Miksi tekisin niin??” Hän kysyi. Kysymys, johon edes Dorieuksella ei ollut vastausta. Merkurius lupasi paeta kaupungista, jos hän ja hänen perheensä saisivat elää. Hän myös ehdotti oman kuolemansa lavastamista.

Dorieus päätti ottaa tarjous vastaan. Kun hän oli leikkaamassa Merkuriuksen silmän ja korvan niin Merkuriuksen veri syövytti tikarit, jotka niitä leikkasi! Molemmat olivat yhtä hämmentyneitä, Dorieus etupäässä, mutta ei voinut lopettaa työtänsä tähän. Hän nappasi Merkuriuksen ja työnsi häntä alas portaita. Kun hänen vaimonsa ja lapsensa olivat käytävällä, Dorieus totesi heille. “Jättäkää hyvästit. Te ette tule näkemään miestänne enää koskaan, mutta saatte elää.” Sitten hän katsoi tyttöä silmiin ja jatkoi: “Jos kerrotte kenellekään tästä, niin minä tulen löytämään teidät.” Kyyneleet valuivat Merkuriuksen poskilla kun hän ja Dorieus menivät nopeasti ulos asunnosta. Dorieus sanoi Merkuriukselle, ettei koskaan enää näyttäytyisi täällä. Samalla puheeksi nousi luottamus. “Kehen voit luottaa enää, jos oma Veljeskunta palkkaa tappamaan sinut?” Merkurius kysyi. Sitten mies katosi yön pimeyteen. Dorieus matkasi kaupungin vähemmän arvostetummalle alueelle, josta hän etsi tauteihin kuolleen laitapuolen kulkijan, kantoi tämän autioon taloon, irrotti tältä silmän ja korvan, pisti kehoon useita tikarin iskuja ja sytytti vielä asunnon palamaan. Sitten hän huusi “Tulipalo, tulipalo!” ja meni hyvän matkan päähän tarkkailemaan tilannetta.

“Kehen voit luottaa enää, jos oma Veljeskunta palkkaa tappamaan sinut?” Jäi kaivelemaan Dorieuksen mieltä.

Hän palasi Veljeskuntaansa. Siellä hän meni Harukichin juttusille taskussaan tikarin kahva, josta terä pois syöpynyt.

“Hienoa. En ollut varma, olisiko sinusta ollut siihen. Nyt olen.” Harukichi sanoi. “Nyt kuitenkin itse tehtävään. Eräs taho on lähestynyt meitä jalolla pyynnöllä. Pyynnöllä, johon me myös vastaamme. Eräs jengi on kerännyt tapojen vastaisesti vartiointipalkkioita eräiltä kauppiailta. Tämä ei käy päinsä. Keräsin iskuryhmän tehtävää varten. Surmatkaa jengi viimeiseen mieheen ja raportoi minulle.” Hän jatkoi.

Dorieus nyökkäsi ja matkasi messiin, jossa hänen seurakseen tuli kaksi kiltalaista. Matka kauppiaiden kilta-alueelle alkoi.

Miehet menivät suljetulla hevosvankkureilla kohti kilta-aluetta. Päästyään pääporteista läpi kuljettaja kuiskasi nopeasti, että mahdollisia ongelmia olisi tiedossa, yksinäinen kossuthilainen vartija pysäytti vankkurit. Hän kertoi, että läheisessä asekaupassa oli tapahtunut aseellinen ryöstö ja että kaikki kulkijat tarkistettaisiin, varsinkin näin yölliseen aikaan. Kuljettaja yritti vakuuttaa hänen vilpittömästä aikeestaan mennä vain alueen lävitse, mutta vartija siitä huolimatta tahtoi katsoa vankkureiden sisään. Samalla hetkellä kun vartija nosti pressun ylös ja näki Dorieuksen ja toisen miehen, käänsi kuljettaja hänet ympäri ja kahdella siistillä viillolla leikkasi hänen kurkkunsa auki. Dorieus ja hänen toverinsa nostivat miehen vankkureihin ja matka sai jatkua.

Kohderakennus oli jo näkyvissä. Miehet jalkautuivat ja Dorieus käski miesten mennä ovesta koputtamalla sekä alakerran ikkunasta kun hän itse menisi toisen kerroksen ikkunan kautta. Suunnitelma oli lähestulkoon täydellinen. Dorieus onnistui livahtamaan ikkunasta sisään erään siellä ollessa samalla kun alakerrassa miehet yllätysiskulla surmasivat sen epäonnekkaan, joka oven avasi. Taistelu kulminoitui yläkerrassa, jossa vastassa oli kaksi miestä sekä kolmas, muita selkeästi rotevampi henkilö. Hän myös onnistui surmaamaan yksin tuumin Dorieuksen toverit voimakkailla miekan iskuillaan pakottaen Dorieuksen pakenemaan ikkunan kautta. Hänen täydellinen syöksy ikkunasta ulos ja laskeutuminen ukemilla päättyi parantavaan juomaan ja pakenemiseen Veljeskunnan tiloihin.

Ymmärrettävistä syistä Harukichi ei ollut läheskään tyytyväinen yön suoritukseen. Dorieus syytti epäkelpoja apureitaan, mutta Harukichi ei välittänyt hänen syytöksistään tuon vertaa. Hän totesi vain tehtävän epäonnistuneen katastrofaalisesti ja että hän joutuisi tekemään ylimääräistä työtä sotkujen selvittämiseen.

Samana yönä Dorieus palasi omalle alkemistiverstaalleen tutkimaan tikaria, joka oudosti syöpyi sen leikatessa Merkuriuksen korvan irti sekä pähkäillen keinoja selvittää, kuka ja miksi Merkurius oli ollut hänen kohteenaan…

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.